Toteutimme maineikkaalle kuntovälinevalmistaja Tunturille ensimmäisen www-sivuston. Tunturin kanssa yhteistyö jatkui seitsemän vuotta, minä aikana rakensimme www-palveluiden lisäksi mm. Tunturin Intranetin sekä nettikauppa-, markkinatutkimus- ja tietokantaintegraatioita.
Vuonna 1997 Medusa sai tilaisuuden rakentaa Suomen suurimman pikaruokaketju Hesburgerin www-palvelun. Kolmen vuoden ajan Medusa auttoi Hesburgeria muokkaamaan www-strategiaansa. Samana vuonna Medusa tuotteisti oman web-kauppajärjestelmänsä, joka oli sittemmin käytössä mm. Muumimaailmassa.
1998 oli Medusalle menestyksekäs vuosi. Myimme Internet-strategista suunnittelua mm. Hertz Finlandille, uudelle Internet-operaattori Saunalahdelle ja teimme yhteistyötä useammankin suuren mainostoimiston kanssa. Hesburgerille toteutimme www-kauppakokeilun ja suunnittelmimme Muumimaailmalle www-sivut sekä kauppapaikan. Rakensimme myös nettikaupan elintarvikemyymäläketju Ruokavarastolle yhteistyössä johtavan suomalaisen teleoperaattori Soneran kanssa. Aloitimme oman julkaisujärjestelmämme Olion kehityksen ja hankimme omistukseemme kilpailevan www-toimiston nimeltä Nettihansa.
Vuonna 1999 Medusa valtasi alaa viihde- ja taidealojen liiketoiminnassa. Rakensimme Suomen toiseksi suurimmalle taide- ja antiikkihuutokauppa Hagelstamille tietojärjestelmän, joka toimii osittain myös Internetissä. Tuotimme myös Medusan ensimmäiset televisio-ohjelmiin liittyvät www-palvelut yhdessä arvostetun Broadcasters-tuotantoyhtiön kanssa. Ensimmäiset televisio-ohjelmien www-palvelut toteutettiin Valvomo ja Tilt.tv-ohjelmille. Tilt.tv on yhä johtava tietokonepelejä käsittelevä tv-ohjelma Suomessa. Samana vuonna osallistuimme www-ostoskeskuskonsepti 21Cityn suunnitteluun yhdessä Aldatan kanssa ja toteutimme Huiput www-levykaupan Infosto Oy:lle.
Viihdemaailman kanssa yhteistyö jatkui seuraavanakin vuonna. Toteutimme Broadcasters-ryhmän omat sivut sekä tuotimme www-palvelut yhtiön omaan matkaseikkailuohjelmaan Far Out, sekä lokalisoimme www-palvelut Iso-Britanniasta ostettuun "Have I Got News For You"-televisioformaattiin, kotoisalta nimeltään Uutisvuoto. Myimme Saunalahdelle itse kehittämämme nettipohjaiset viihdepalvelut Kiekkopesä ja F1-Forum.
Vuoden 2001 varmasti keskeisin hanke oli ruotsalaisen Ema-Telstarin kautta Clearchannel Groupiin kuuluvan Welldone Agency & Promotions Oy:n www-järjestelmän täydellinen uudistaminen. Palvelukokonaisuuteen kuului laajoja asiakkaiden ja tapahtumien hallintaan tarkoitettuja osia, yhteyksiä eri varausjärjestelmien välillä sekä kanta-asiakkaiden sitouttamis ja tiedotusjärjetelmiä.
Seuraavina vuosina Medusa teki yhteistyötä merkittävien teollisen muotoilun toimistojen ED-Design ja Linja Design kanssa sekä tuotti www-palvelun teollisten muotoilijoiden järjestöjen kansainväliselle kattojärjestö ICSID:ille. Ehdottomiin kohokohtiin kuuluu myös FRWD, suomalaisen teknologia startupin monipuolinen, kiinnostava ja graafisesti onnistunut www-palvelu. Medusa Promotion Oy perusti uuden rinnakkaisyrityksen Medusaworks Oy:n vastaamaan perustuotannosta.
Vuoden 2003 alkuun mennessä oli saatu julkaistua myös ensimmäinen versio Suomen Terveystalon sivustosta.
Vuosi 2004 oli jälleen merkkivuosi Medusan historiassa. Yksi keskeinen kohokohta oli Welldonen www-palvelun hallittu siirto osaksi Clearchannelin pääjärjestelmää. Voimme ylpeänä todeta, että joitakin suunnittelemiamme osia on otettu käyttöön myös yrityksen muissa kansallisen tason palveluissa. Samoin Suomessa aloitti uusi, innovatiivinen nettikauppa Finnish Design Shop, jonka kauppajärjestelmä on Medusan räätälöinti OSCommercen pohjalle.
Viraalikampanjat olivat vuoden 2005 uutta. Teimme enenevässä määrin myös yhteistyötä mainostoimistojen kanssa. Helmiä olivat mm. Pierre Cavallon suositun XL-Clubin lanseeraus, Seilo Ristimäen valokuvatuotanto Iloinen Liftari -sivusto, sekä FRWD:n ja Suomen Terveystalon graafiset uudistukset.
Vuonna 2006 toteutimme mm. huikean menestyksekkäälle Erätukulle täydellisen nettikauppauudistuksen lanseerauskampanjoineen. Ilahduttavasti kehittyvää yhteiskunnallista ja eettistä mainontaa edustivat mm. NouHätä-kampanjan flash-pelit, Reilun kaupan edistämisyhdistykselle toteuttamamme palvelut, kampanjasivustot ja pelit sekä osallistumisemme näyttävän Hyvä kasvaa Helsingissä-kampanjan sisältöjen suunnitteluun ja toteutukseen.
Medusan vanha osaamisalue, media- ja viihdepalvelut, olivat vuoden 2007 tuotannoista kenties kiinnostavimpia. Broadcasters-ryhmään kuuluvan Intervision kanssa uudistettiin Tilt.tv- ja Verkossa-formaattien verkkopalveluita. Vuoden mittaan alettiin myös toteuttaa laajaa ja kunnianhimoista Kotitieto-palveluportaalia, jonka selkärangan muodostivat jatkuvasti päivittyvät teksti- ja videomuotoiset jutut sekä monenlaiset käyttäjille suunnatut älykkäät itsepalvelujärjestelmät. Muutenkin vuosi oli tapahtumarikas - Erätukun kehitystyötä jatkettiin, yhdessä viestintätoimisto Sanakunnan kanssa tehtiin TEKESille sähköistä vuosikertomusta sekä kehitettiin Finprolive-konsepti. Kotikulmien ravintolaelämänkin parhaaksi ehdimme rakennella sivustot Mamille, Aulalle sekä legendaariselle Pizzeria Dennikselle
.