Tuohon aikaan yhä muodikkaammaksi käyvän "uusmedia-alan" firmoilla oli vaikeuksia päättää omien sivujensa sisällöistä. Niin meilläkin. Kun itse tuote on asiakkaille usein abstraktiksi jäävää koodia ja ulkoasutkin vaihtelevat asiakkaiden mukaan, on kovin vaikea keksiä kertovaa visuaalista sisältöä sivuilleen.
Osa kilpailevista firmoista ratkaisi asian corporate-tyyliin. Kuvapankeista pumpattiin dynaamisia bisneshenkilöitä, kannettavia tietokoneita, nousevia käyriä – ja tietysti runsaasti kätteleviä käsiä. Maksimaalisen uskottavuuden saavuttamiseksi kuvat kehystettiin sinisillä liukuväripalkeilla.
Jotkut firmoista päättivät olla luovempia. Heidän sivustonsa muistuttivat rullalautakaupan katalogia, kansainvälisen muotilehden pikkuilmoitusosaa tai ibizalaista diskoflyeriä. Tätä estetiikkaa Medusakin aluksi yritti hyödyntää.
Sitten kysyimme mielestämme edelleen hyvän kysymyksen: Miksi yrittäisimme päteä pelkällä grafiikalla, kun voisimme samalla esitellä jotakin mielestämme mielenkiintoista. Otimme yhteyttä joihinkin nuoriin taiteilijoihin ja kysyimme, sopisiko heidän töitään käyttää sivujemme koristeena.
Medusan taideprojekti oli ottanut ensiaskeleensa.
Muutaman vuoden jaksoimme vaihtaa taiteilijoita sivuillemme puolivuosittain. Se oli hauskaa, mutta työlästä. Aloimme epäillä itseämme. Alammekin oli alkanut aikuistua. Päätimme luopua taiteilijoista ja tehdä kiltisti itsellemme corporate-sivuston.
Mikä älyvapaa virhe! Heti kun julkaisimme uuden sivustomme, asiakkaamme alkoivat valittaa. Eivätkä vain taidehenkiset asiakkaat, vaan liikepankkiirit, rautakauppiaat ja jopa kilpailijat. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että Medusan taiteilijoita oli mukava käydä katselemassa. Hyvin suomalaista tietysti on, että kukaan ei ollut hiiskahtanutkaan kivoista sivuistamme, ennen kuin menimme niitä muuttamaan.
2000-luvun lopulla vedimme syvään henkeä ja aloitimme taiteilijahankkeen alusta. Tällä kertaa valitsimme taiteilijoiksemme hieman ammattilaisempaa väkeä kuin ensimmäisellä kierroksella. Alkuperäisen hankkeemme ensimmäisestä taiteilijasta, Sirpa Särkijärvestä, oli tällä aikaa kypsynyt menestyvä ammattitaiteilija. Niinpä saimme kunnian kutsua Sirpan myös Medusan taiteilija -hankkeen toisen kierroksen avaajaksi.
Yhteistyöhankkeen ajatus on myös selkiytynyt ja muuttunut aavistuksen vakavahenkisemmäksi. Teemme hyvin monimuotoista yhteistyötä Medusan taiteilijoiden kanssa. Emme silti pelkää rikkoa rajoja: jonain päivänä Medusan sivuja saattaa hyvinkin kaunistaa hyvinkin kokeileva, nuori tai marginaalinen taide. Koskaan ei voi ennalta tietää!
Käy ihmeessä tutustumassa edellisten taiteilijoidemme töihin heidän sivuillaan:
sirpasarkijarvi.fi
maaritsuomi.fi
kaisaleenahalinen.fi